Viikonloppuna nettiä selaillessani törmäsin Kierrätyskeijut-blogikampanjaan, jonka ajatuksena on olla ostamatta vaatteita uusina vuoden 2014 aikana:
"Kierrätyskeijut on blogikampanja, johon osallistuvat (tyyli)bloggaajat eivät osta vaatteita uusina vuoden 2014 aikana. Kirpputori-, vintage- ja second hand -ostoksia saa tehdä, samoin kierrätysmateriaaleista tehtyjen vaatteiden hankkiminen tai kierrätysmateriaalista tekeminen ja teettäminen on kierrätyskeijuajatuksen mukaista. Toiveenamme on oppia hyödyntämään jo olemassaolevia vaatteitamme paremmin erilaisissa asuissa ja ottaa käyttöön myös ne vaatteet ja asusteet, jotka tavallisesti jäävät rekin tai hyllyn takimmaiseksi."
Hetken aikaa asiaa mietittyäni ajattelin ko kampanjaan osallistua, vaikken omaa blogiani mitenkään tyyliblogina pidäkään. Itse sorrun helposti heräteostoksiin kun jonkun kivan vaatekappaleen kaupassa näen, vaikkei sille juuri sillä hetkellä erityistä tarvetta olisikaan.. ja niin tekee varmasti moni muukin. Rajaan tämän kampanjan ulkopuolelle kuitenkin kosmetiikan, alusvaatteet, urheilutekstiilit sekä sukkahousut, joiden hankkiminen käytettyinä ei jostain syystä innosta. Samoin mikäli uusille lenkkikengille tulee tarvetta, hankin myös ne uusina. Ostolakko koskee siis omalla osallani lähinnä käyttövaatteita.
Mikäli joku muukin haluaa kampanjaan osallistua, niin tässä vielä ohjeet (ohjeet kopioitu Tyylitellen-blogista (tyylitellen.blogspot.fi):
- Suunnittele itsellesi sopiva tapa välttää uusien vaatteiden ostamista mahdollisimman paljon. Rajaatko ulkopuolelle liikuntavarusteet tai työvaatteet, otatko mukaan ulkonäköjutut kuten kosmetiikan tai korut?
- Kun olet löytänyt sopivan tavan, kerro asiasta blogissasi (ja mielellään myös jollekulle meistä kampanjan aloittajista) ja liitä sivupalkkiin Kierrätyskeijut-logo.
- Kerro silloin tällöin blogissasi, miten menee ja miltä kampanja tuntuu. Tee loppukatsaus joulukuun 2014 lopussa. Helppoa!
Tällaista tällä erää - Hauskaa loppiaisen iltaa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti