tiistai 28. tammikuuta 2014

Uudet kynnet





 
Kävin viime perjantaina uusimmassa kynsieni kestolakkauksen - kiitos taas M :). Edellinen, reilun kolmen viikon takainen lakkaus oli kyllä edelleen muutoin ok, mutta omat kynteni kasvavat siihen tahtiin että uusiminen tuli kyllä tarpeeseen... Mikäli kyseessä olisi ollut tummemman sävyinen lakkaus, olisi se ehkä ollut hyvä uusia jo hieman aikaisemminkin. Nude, luonnollinen lakkaus kuitenkin antaa jonkin verran anteeksi ja on näin ollen aika hyvä valinta - ainakin itselleni :). Pientä räväkkyyttä lisättiin kuitenkin molempiin nimettömiin - tällä kertaa ruutukuvion muodossa. Ihan kiva ja piristävä kokonaisuus, vai mitä pidätte; tuliko tästä jopa liian räväkkä?

maanantai 27. tammikuuta 2014


Pakkaspäivät jatkuvat. Nyt on taas palattu herkkuja notkuvien pöytien äärestä takaisin arkeen ja jälleen kerran on otettu suunta kohti terveellisempää huomista :). Treenit jäivät viime viikolla vähiin kun aika ei vaan yksinkertaisesti tuntunut riittävän kaikkeen: lenkkeiltyä tuli kerran, samoin kahvakuulailtua.  

Ruokalistalta löytyi tänään pinaattilettuja tonnikalalisukkeen ja salaatin kera. Niin ja tietenkin puolukkahillon. Maukas yhdistelmä, joka upposi myös junioreille. Tein alla olevan ohjeen kaksinkertaisena, jauhoina käytin puolet vehnäjauhoja ja puolet ruisjauhoja.




Ohje: 
Pinaattiletut (40-50 kpl)
2 munaa
1/2 l maitoa
3 dl jauhoja
1 tl suolaa
150 g sulatettua pakastepinaattia
1 rkl öljyä

Riko kulhoon munat, sekoita joukkoon maito, jauhot, suola, pakastepinaatti sekä öljy. Anna taikinan turvota mielellään puoli tuntia tai tonnikalalisukkeen teon ajan. Paista kuumassa pannussa rasvassa.

Tonnikalalisuke:
200g Raejuustoa
100g tuorejuustoa (ruohosipuli)
1 pieni punasipuli
1 maustekurkku
2 prk tonnikalaa
1 tl sinappia (Dijon)
1 pss pakasteherneitä
1 raastettu omena

Pilko pieniksi paloiksi maustekurkku ja sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja nauti.




lauantai 25. tammikuuta 2014



kuvan lähde hattivatti.fi

Tuntuu siltä, että arkea puörittäessä samat ruoat pyörivät listalla viikosta 
toiseen... Ja kun kotiväeltä kysyt vinkkejä päivän ruoaksi, on vastaus joko "tortilloja", "haetaan kiinalaista" tai "ei välii". Eipä silti, ei sitä arjessa töiden, opiskelun ja kotitöiden ohessa mitään ihmeellisyyksiä ehtisi laittaakaan. Viikonloppuisin on tietenkin toisin; silloin on (yleisesti ottaen ainakin) paremmin aikaa myös kokkailulle. Jotain vaihtelua ja ideoita kuitenkin kaipaisi - ihan siihen arkeenkin.

Tästä syystä olenkin nyt päättänyt ottaa käyttöön viikoittaisen ruokalistan, jonka suunnittelen hyvissä ajoin etukäteen. Ja voisihan tätä ajatusta vielä jatkojalostaa tehdä siitä vaikka koko perheen yhteisen projektin. Murulta ja perheen nuorisolta voisi pyytää myös kommentteja/toivomuksia.. ihan joka päivä ei kuitenkaan harrasteta pikaruokaa :). Uskon myös, että valmiiksi suunnitellut ruokalistat myöskin helpottavat/nopeuttavat kaupassa asiointia, 
kun ei enää siellä hyllyjen välissä tarvitse miettiä mitä tänään syötäisiin ja mitä tällä kertaa ostettaisiin.. Sitten vaan suunnittelusta toteutukseen, niihän sitä sanotaan että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :)

Tänään listalta löytyi lasagnea, huomenna ja tänään illemmalla syödäänkin sitten Baltic Princessillä. Ensiviikon listalta löytyy mm. kermaista kasvissosekeittoa, uunilohta, lihapullia ja tonnikalacanneloneja...









Miten te muut - suunnitteletteko ruokalistat etukäteen valmiiksi vai laitatteko 
ruoan arkena ihan fiilispohjalta?

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Toimintarikas viikonloppu on taas kohta takana ja maanantai vastassa - miten nämä viikonloput vierähtävätkin ohi aina niin kovin nopeasti? Viikonloppuun on mahtunut paljon - siskon syntymäpäivät, muutama asuntoesittely, oman asunnon ensiesittely, pikatrippi Jyväskylään ja Tampereelle sekä kummitytön syntymäpäivät... Huh huh.

Valitettavasti tuo Jyväskylän ja Tampereen visiitti jäi niin lyhyeksi, ettei paljon kaupunkeihin ehtinyt tällä kertaa tutustua; Jyväskylässä käytännössä ainoastaan syötiin hyvin ja yövyttiin hotellissa ja Tampereella käytiin kahvittelemassa Murun koulukaverin luona kotimatkalla. Jyväskylässä oli kyllä ajatuksena poiketa kirpputorilla, mutta valitettavasti ne avautuivat vasta puolilta päivin kun me olimme jo kotimatkalla... No, seuraavalla kerralla sitten. Kiireisestä aikataulusta huolimatta oli kyllä kiva ja piristävä reissu :)





Hyvin levättynä kohti maanantaita taasen...




perjantai 17. tammikuuta 2014


Yllä oleva kuva kuvastaa hyvin tiistain Jutta on the road -luennon sisältöä. Tuo luento oli kyllä ihan niin hyvä kuin olin etukäteen ajatellutkin - Jutta on kyllä mahtava ja äärimmäisen positiivinen persoona :).

Vähän yhteenvetoa ja ajatuksia luennosta:
Tavoitteiden saavuttaminen on lähes mahdotonta (tai ainakin hyvin paljon vaikeampaa) ilman selkeitä, realistisia tavoitteita. Työelämässäkin on opittu, että projektille tulee aina määritellä selkeä tavoite johon pyritään - ja niinhän se on, että vaikea niitä tavoitteita on saavuttaa elleivät ne ole millään tapaa edes realistisia :P.

Tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttaa myös sekä tietoinen mieli että alitajunta. Alitajunta tuntee ja tietää meidät läpikotaisin ja osaa ulkoa kaikki tapamme ja rutiinimme. Kun toimimme rutiininomaisesti, alitajuntamme ohjaa meitä ja kun taas teemme jotain rutiinista poikkeavaa, käytämme tietoista mieltämme. Asioiden muuttuminen rutiiniksi vaatii tarvittavan määrän toistoja; tutkimusten mukaan uuden rutiinin oppimiseen riittää 100 päivää. Näin ollen kolmen kuukauden säännöllinen ja periksi antamaton työ alkaa tuottaa tulosta - ja rutiinista tulee tapa. Ei siis kannata luovuttaa heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen... 

Myöskin postitiivisella ajattelulla on iso osuus sekä elämän laadussa että tavoitteiden saavuttamisessa; kun ihminen ajattelee postitiivisesti - yleensä hän myös yllättyy positiivisesti. Rhonda Byrnen mukaan Elämän suuri salaisuus on nk. vetovoiman laki, jonka mukaan samankaltaisuus vetää puoleensa - myönteiset ajatukset keräävät myönteisiä seuraamuksia ja päinvastoin. Se, mitä eniten ajattet tai mihin keskityt, se yleensä toteutuu omassa elämässä ja näin ajatuksista tulee totta. Itse uskon kyllä tähän.

Joka päivä meidän olisikin hyvä miettiä, mikä on ollut kyseisen päivän tähtihetki ja listata muutamia asioita joista on kiitollinen/onnellinen. Näiden asioiden ei tarvitse olla mitenkään ihmeellisiä tai suuria, välillä voi olla onnellinen ihan vaan vaikka vastaantulijan hymystä :)

Ihanaa, positiivista perjantaita - tehdään tästä hyvä päivä!

*****
One small positive thought
in the morning
can change your whole day..

*****

maanantai 13. tammikuuta 2014

Tänään olikin taas melkoisen pitkä päivä; herätys 5.45 ja töihin puoli kahdeksan maissa, neljäksi kouluun ja vasta puoli yhdeksän maissa ehdin illalla kotiin. 

Odotan jo niin huomista; olen menossa hyvän ystäväni kanssa Jutta on the road -kiertueen luennolle Turun messukeskukseen. Luennolla fitness-valmentaja Jutta Gustafsberg motivoi ihmisiä terveellisiin elämäntapoihin ja ohjeistaa onnistuneeseen elämäntapamuutokseen.

Itseäni kiinnostaa luennolla lähinnä ruokaan ja treenaamiseen liittyvät asiat sekä ajanhallinta arjen keskellä. Vaikka omat lapsukaiseni ovatkin jo isoja ja itselläni on omaa aikaa pienten lasten äitejä enemmän, aiheuttaa tuo aikataulutus haasteita itsellenikin. Kumma kyllä, johonkin se aika nytkin menee. Tästä syystä olenkin lähes kokonaan siirtynyt viime aikoina treenaamaan kotona käsipainoilla ja kahvakuulalla ja jättänyt kuntosalit ja ohjatut tunnit huomattavasti vähemmälle. Säästää muuten kummasti aikaa. Ajatuksenani on kuitenkin jatkaa taas kuntonyrkkeilyä - salilla.

---
Ai niin - 10 viikon Bikini Challengekin on nyt virallisesti päättynyt, mutta projekti jatkuu vielä. Paino ei tuon projektin aikana laskenut itselläni lainkaan, mutta ehkä jonkinlaista "kiristymistä" saattaa olla havaittavissa - tästä on hyvä jatkaa kohti kesää :)

lauantai 11. tammikuuta 2014

Tänään saatiin viimein vähän valoa pimeyden keskelle tänne Turkuunkin - maa oli valkoinen heti aamusta ja lunta satoi pitkälle iltapäivään. Kummasti tuo lumi vaan piristää :) 

Tänään myös allekirjoitettiin asuntomme myyntitoimeksianto - meidän koti on siis nyt virallisesti myynnissä ja ensiesittely on ensi viikonloppuna. Nyt sitten vaan etsimään unelmakotia perheellemme... Sitä ennen kuitenkin Walter Mittyn ihmeellinen elämä perheen poikien kera :)

Alla inspiraatio/fiiliskuvia unelmakodista - jostain tämän tyylisestä haaveilen (kuvat lainattu Alvhem Mäkleri & Interiörin sivustolta) - ihanaa ja rentouttavaa lauantai-iltaa...
















torstai 9. tammikuuta 2014

Olemme Murun kanssa leikitelleet ajatuksella vaihtaa nykyinen noin sadan neliön suuruinen kerrostaloasuntomme idylliseen puutaloasuntoon Turun keskustassa. Vaikka kerrostalossa asuminen onkin helppoa ja vaivatonta (ainakin lähes koko elämänsä omakotitalossa asuneen näkökulmasta), olen koiralenkkejä tehdessäni ihastellut lähistöllä olevien puutaloasuntojen idyllisiä pihapiirejä ja salaa toivonut/ajatellut joskus sellaisessa asuvani... ja ilmeisesti saanut Murunkin innostumaan asiasta. Muutamia nyt tarjolla olevia kohteita katsastaessamme olemme ehkä löytäneetkin mieleisemme (tarpeeksi tilaa pesueellemme ja pienellä remontilla unelmakodiksemme muokattavissa) ja nyt olisi siis aika kokeilla oman asuntomme kysyntää markkinoilla. Tästä syystä meillä kävi tänään kuvaaja napsimassa kuvia kodistamme ja myyntitoimeksianto tehdään välitysliikkeen kanssa nyt viikonloppuna - sitten vaan odotellaan ja katsotaan kuinka käy :)


























tiistai 7. tammikuuta 2014

Tänään sitten jo koeteltiin päätökseni pitävyyttä olla ostamatta vaatteita uusina vuoden 2014 aikana... Tyttäreni sai nimittäin joululahjaksi VIP-lahjakortin VILAan ja äiti sai tietenkin kunnian toimia makutuomarina kun tuota korttia käytettiin. Lahjakortti sisälsi 100 euron käyttörahan lisäksi stailausta sekä hieman suklaata ja kuohuvaa; tässä tapauksessa siis kuohuvaa äidille ja suklaata coca colan kera tyttärelle :). Liikkeeseen oli jo etukäteen varattu tangollinen vaatteita tytölle kokeiltavaksi ja lisää haettiin vielä sitä mukaa kun joku kiva idea vastaan tuli. Ja kyllähän sieltä löytyi jotain kotiinkin kannettavaksi...





Olisi siellä ollut muutama kiva vaatekappale itsellenikin, nämäkin vaatekappaleet tuntuivat kovasti huutelevan nimeäni... 





mutta viikonlopun aikana tehty ostolakko piti kuin pitikin - hyvä minä :).

maanantai 6. tammikuuta 2014




Tänään meillä on vietetty vuodenvaihteen miniloman viimeistä päivää - arki koittaa kaikilla taas huomenna. Arkeen on valmistauduttu siivoamalla kotia; joulukuusi sai nyt lähteä, joulu kun on tältä erää ohitse. Lomalla on laiskoteltu, katseltu tv:tä ja syöty hyvin - niinkuin lomalla kuuluukin :). Liikunta on nyt lomalla jäänyt huomattavasti vähemmälle ja tällä viikolla (tai oikeastaan viikon sisällä, viikkohan vaihtui tänään) olen kahvakuulaa heilutellut ainoastaan kahdesti; tänään ja perjantaina kun yleensä sitä heiluttelen huomattavasti useammin. Ja tänään kyllä tuntui vieläkin perjantainen kuulailu - hyvässä mielessä. No, huomenna taas heti aamusta pyörän selkään... 

Viikonloppuna nettiä selaillessani törmäsin Kierrätyskeijut-blogikampanjaan, jonka ajatuksena on olla ostamatta vaatteita uusina vuoden 2014 aikana:
"Kierrätyskeijut on blogikampanja, johon osallistuvat (tyyli)bloggaajat eivät osta vaatteita uusina vuoden 2014 aikana. Kirpputori-, vintage- ja second hand -ostoksia saa tehdä, samoin kierrätysmateriaaleista tehtyjen vaatteiden hankkiminen tai kierrätysmateriaalista tekeminen ja teettäminen on kierrätyskeijuajatuksen mukaista. Toiveenamme on oppia hyödyntämään jo olemassaolevia vaatteitamme paremmin erilaisissa asuissa ja ottaa käyttöön myös ne vaatteet ja asusteet, jotka tavallisesti jäävät rekin tai hyllyn takimmaiseksi."

Hetken aikaa asiaa mietittyäni ajattelin ko kampanjaan osallistua, vaikken omaa blogiani mitenkään tyyliblogina pidäkään. Itse sorrun helposti heräteostoksiin kun jonkun kivan vaatekappaleen kaupassa näen, vaikkei sille juuri sillä hetkellä erityistä tarvetta olisikaan.. ja niin tekee varmasti moni muukin. Rajaan tämän kampanjan ulkopuolelle kuitenkin kosmetiikan, alusvaatteet, urheilutekstiilit sekä sukkahousut, joiden hankkiminen käytettyinä ei jostain syystä innosta. Samoin mikäli uusille lenkkikengille tulee tarvetta, hankin myös ne uusina. Ostolakko koskee siis omalla osallani lähinnä käyttövaatteita.

Mikäli joku muukin haluaa kampanjaan osallistua, niin tässä vielä ohjeet (ohjeet kopioitu Tyylitellen-blogista (tyylitellen.blogspot.fi):

- Suunnittele itsellesi sopiva tapa välttää uusien vaatteiden ostamista mahdollisimman paljon. Rajaatko ulkopuolelle liikuntavarusteet tai työvaatteet, otatko mukaan ulkonäköjutut kuten kosmetiikan tai korut? 

- Kun olet löytänyt sopivan tavan, kerro asiasta blogissasi (ja mielellään myös jollekulle meistä kampanjan aloittajista) ja liitä sivupalkkiin Kierrätyskeijut-logo.

- Kerro silloin tällöin blogissasi, miten menee ja miltä kampanja tuntuu. Tee loppukatsaus joulukuun 2014 lopussa. Helppoa!

Tällaista tällä erää - Hauskaa loppiaisen iltaa kaikille!


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Siskoni sai minut houkuteltua itselleen kestolakkauksen harjoituskappaleeksi eilen; sain siis itselleni uudet kynnet uuden vuoden alkamisen kunniaksi. Siskoni on tehnyt geelikynsiä jo pidemmän aikaa (kosmetologi, kynsiteknikko), mutta kestolakkaus itsessään on hänelle vielä vähän vieraampaa. Lakan väriksi valikoitui lopulta luonnollinen, hieman hohtava nuden sävy. Molempien käsien nimettömiin lisättiin lisäksi kuviointia mustalla geelillä sekä valkoisen kullan sävyistä "tähtipölyä". Itse olin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen - kiitos M :).






lauantai 4. tammikuuta 2014

Hei taas ja hyvää alkanutta vuotta... ja terveisiä Tallinnasta jossa vietimme vuodenvaihteessa miniloman (3 päivää). Reissuun lähdettiin tiistaiaamuna ja kotiin palattiin eilen. Sää Tallinassa oli melkolailla sama kuin kotonakin; muutama aste lämmintä ja pilvistä, vettä ei onneksi satanut. 

Vuoden vaihtumisen huomaa varmuudella ainakin naistenlehtien otsikoista, joissa lähestulkoon jokaisessa yritetään päästä eroon joulukiloista - tavalla taikka toisella. Uudenvuoden lupaukset kun varmasti monella liittyvät painonpudotukseen taikka muutoin elintapojen parantamiseen; niin myös itselläni :). 

Peruselämäntapani ovat kyllä jo valmiiksi suht terveelliset (en tupakoi, alkoholinkäyttöni on vähäistä ja liikuntaakin pyrin harrastamaan säännöllisesti). Oma paheeni ovatkin tupakan ja alkoholin sijaan, eivät pullat tai leivonnaiset vaan irtokarkit. Tällä kertaa ajattelinkin Kuntoplus-lehden innoittamana ottaa haasteen vastaan ja viettää 28 päivää TÄYSIN ilman sokeria. Ja tuo sokeriton jakso alkoi sitten tänään. Raportoin viikoittain haasteen kuulumisia ja lopuksi kuinka haasteessa lopulta kävi - ja oliko lopputulos kaiken vaivan arvoinen.

Muru teki muuten myös oman uudenvuodenlupauksensa - ja viettää nyt ensi alkuun yhden kuukauden tipattomalla :).