maanantai 3. marraskuuta 2014

Syksyistä maanantaita!

Viikko sitten juhlimme pienesti kotipiirissä teinieni vanhenemista (15 ja 17 v) ja sen kunniaksi meillä oli tarjolla mm. Brita-kakkua ja täytettyjä croissantteja. Kirjasin ohjeet alle - tällä ohjeella tehtynä Brita-kakku yksinkertaisesti ei voi epäonnistua. Kakku oli mehevää ja maukasta ja hävisi lautaselta aina viimeistä palaa myöten :).





Brita-kakku
pohja:
150g voita
1½ dl sokeria
4 keltuaista
1½ dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria
väliin + päälle:
kerma-rahkavaahtoa
tuoreita mansikoita, pensasmustikoita
sulatettua tummaa suklaata
 
  1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset voi-sokerivaahtoon yksitellen välissä voimakkaasti vatkaten. Lisää maito ja jauhot vuorotellen taikinaan. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
  2. Tee marenki; vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi, levitä valkuiaisvaahto taikinan päälle.
  3. Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia ja anna jäähtyä.
  4. Halkaise jäähtynyt kakkupohja kahtia ja täytä kakku haluamallasi täytteellä.

Croissanttien täytteenä oli kinkkua, juustoa, kurkkua, tomaattia ja paprikaa:



Lisäksi tarjolla oli keksejä, karkkeja ja muita pikkuherkkuja joilla yleensäkin "lastenkutsuilla" on tapana herkutella :)

Kivaa alkanutta viikkoa!