torstai 3. huhtikuuta 2014

Kaapissa kevätkenkien mentävä aukko


Vaatekaapissani - tarkemmin sanottuna kenkäkaapissani on tällä hetkellä selvästikin kevätajan kenkien mentävä aukko. Vaikka aamuisin on vielä pakkasta, niin päivisin lämpömittari on kuitenkin ollut sen verran jo plussan puolella että jalkaan tekee mieli vetäistä saapikkaiden sijaan hieman kevyemmät jalkineet. Eikä tässä varmaan montaa viikkoa tarvitse enää odotella pikkukenkäkelejäkään - toivottavasti! Vaikka olenkin mukana Kierrätyskeijut-kampanjassa, olen tuon kampanjan ulkopuolelle rajannut (ihan käytännön syistäkin) kengät... Kaikkia kenkiä on vaan yksinkertaisesti vaikea löytää käytettyinä.

Nyt kaupunkilaisena tulee kaupungilla käveltyä huomattavasti enemmän kuin "maalla" asuessa, joten yhtenä kriteerinä uusia kenkiä valitessani onkin niiden käyttömukavuus; kengillä tulee pystyä kävelemään pitempiäkin matkoja kerrallaan jalkojen väsymättä. Tämä asettaa mm. korolle muutamia vaatimuksia; koron on oltava maltillinen ja myös nupukivialustalle soveltuva, ts. piikkikorot eivät tässä tapauksessa tule kysymykseen. Kuitenkin korkoihin tottuneena en ihan tasapohjaisia kenkiä halua nytkään - pieni korko on ihan paikallaan. Kuvat Koo Kenkä, Zara ja Nextdirect: 






Millaisissa kengissä viihdytte yleensä kaupungilla - tuleeko käytettyä paljon ns. kaupunkilenkkareita vai suositteko enemmän perinteisiä kävelykenkiä?